Katku2015 14.2.-17.2.2015

Toimittajat: Jon ja Topi


Lähdimme leirille bussilla. Matka sujui hyvin ja kuski oli mukava. Loppumatka oli hieman ylä ja alamäkeä. Perillä aloitettiin heti leirin pystytys. Pystytimme teltan hiekkakentälle joka oli jäässä ja lumessa. Lohkoimme jään irti jottemme kastuisi yöllä kun jää sulaa kaminan lämmöstä. Ison talviteltan pystyttäminen oli aluksi vaikeaa mutta lopuksi helpompaa.WP_20150215_07_02_36_Pro

Ensimmäisenä iltana juhlimme Artun syntymäpäivää pelaamalla hänen suosikkipeliä lyhdynryöstöä. Lyhdynryöstö oli kivaa mutta jotkut huono-onniset pulppasivat jopa reittä myöten suonsilmiin.

Ensimmäinen kaminateltta yö tuntui mukavalta eikä se jännittänyt ensikertalaisiakaan. Kipinävuoroja harjoiteltiin yhdessä johtajien kanssa. Yö sujui lämpimästi eikä kukaan valittanut palelleensa.

IMG_8681

Aamulla rakennettiin pulkkamäet ja lasketeltiin hieman. Päivän aktiviteettiin kuului pienimuotoiset partiotaitokisat Ahtelan leirialueella. Lounas syötiin ruokarastilla ja lounaaksi oli saksalaista ”yllätyshernekeittoa”. Kisojen voittaja julistettiin illalla ja yksi tyttövartioista voitti kisan ja he saivat palkinnoksi tikkareita. Sisarlippukunnan mukana olleet sudenpennut lähtivät kotiin iltapäivällä.

Illalla meillä oli sauna. Johtajat olivat hakanneet mereen avannon ja tarjosivat mahdollisuutta käydä uimassa. Kukaan meistä ei uskaltanut lähteä johtajien mukaan avannolle.

Toisena yönä saimme olla yksin kipinämikkovuorossa. Kaikille tuli yhden tunnin vuoro. Kamina ei sammunut meidän teltassa kertaakaan. Yksin kipinässä olo oli kivaa mutta yksinäistä.

IMG_8683Uutena leiripäivänä ohjelmassa oli rastirata jossa harjoiteltiin tulentekoa, paistettiin lettuja ja tehtiin polttopuita. Tähänkin päivään kuului paljon pulkkamäessä laskemista.
Iltanuotiolla syötiin lämpimiä voileipiä, laulettiin lauluja ja päätettiin ilta sisaruspiiriin. Viimeinenkin yö sujui samaan tapaan kuin edelliset, eli hyvin.

Leirin päättyminen oli mukavaa koska tiesi että kotona on lämmintä ja mukavaa.

 

 

Tämä on toinen osa juttusarjasta joka liittyy Huuhkajat-vartion suoritusvaiheessa olevaan Toimittajat-taitomerkkiin. Juttusarja seuraa Huuhkajan näkökulmasta kevään partiotapahtumia. Osia on yhteensä viisi.