Toimittaja: Atte
Lähdimme vajosuon parkkipaikkalta lauantaina 25.4.15.30. Ehdimme kävellä noin sata metriä ,kun hyvä muistinen johtajamme unohti iltapalan ainekset parkkipaikalle. Samalla kun kun hajamielinen johtajamme haki ruuat säädimme rinkat kunnolla, niin matka pääsi taas pian jatkumaan.
Kävimme matkalla geokätköllä. Sen jälkeen suuntasimme taas eteenpäin. Pidimme paussin hiekkakuopalla jonka rannalta löytyi niin eläinten kuin ihmistenkin jälkiä. Saavuimme paikkaan josta piti suunnistaa metsän läpi toiselle tielle kompassien ja kartan avulla. Niin Huuhkajat rämpivät metsän halki tielle jossa pidettiin tauko. Jatkoimme matkaa läheiselle laavulle jossa pidimme välipala tauon. Puolen tunnin kuluttua jatkoimme matkaa kohti Punaista toria. Matkalla oli pieni metsämiesten mökki. Jatkoimme matkaa kohti Punaisen torin geokätköä. Kätköllä tapahtui vahinko ja kätköstä löytynyt helminauha purkautui. Koru saatiin taas ehjäksi ja matka jatkui kohti yöpymislaavua.
Osa vartiosta kiersi pienen lenkin rajakiven kautta jossa oli geokätkö. Tapasimme toisen osan vartiosta jossa nimeltä mainitsematon tyyppi oli sohaissut puukolla sormeen. Taas tuli geokätkö jonka löytämiseen kului kauan. Taas kerran matka jatkui. Alkoi jo hämärtää ja osa vartiosta väsyi. Vihdoi pääsimme laavulle jossa venyttelimme. Kun olimme syömässä iltapalaa kaksi muuta vaeltajaa tuli laavulle. Herrasmiessäännön mukaan viimeisenä laavulle tulleet saavat nukkua siinä. Siitä johtuen tuli lisää kävely matkaa kolmelle vapaaehtoiselle jotka hakivat teltat. Alkoi sataa ja sateessahan on tosi kiva pystyttää telttaa. Puolelta öin kaikki olivat vihdoin makuupusseissa.
Aamulla söimme aamupalan. Kävimme luonto tornilla ihailemassa maisemia ja yllätys yllätys etsimässä geokätköä. Palasimme laavulle jossa söimme pannareita. Purimme teltan ja pakkasimme rinkat sekä matkasimme lähtöpisteeseen josta kolme vapaaehtoista olivat aiemmin hakeneet teltat. Niin loppui harjoitusvaellus.
Tämä on kolmas osa juttusarjasta joka liittyy Huuhkajat-vartion suoritusvaiheessa olevaan Toimittajat-taitomerkkiin. Juttusarja seuraa Huuhkajan näkökulmasta kevään partiotapahtumia.