Maarian Tähkien syyskokous pidettiin 22.11.2015 ravintola Parillassa. Hyvän ruoan syömisen lisäksi tehtiin myös päätöksiä, jotka näyttävät seuraavien vuosien suuntaa. Lippukunnanjohtajana jatkaa Kasperi Hellstedt, sihteerinä Ville Helenius, lippukunnanjohtajan apulaisena Krisse Peippo ja hallituksen muina jäseninä Kris Loimaala ja Miska Loimaala.
Lisäksi päätettiin Maarian Tähkien strategisesta painopisteestä vuosiksi 2016 – 2019:
Maarian Tähkien strategiseksi painopisteeksi on seuraaviksi pariksi kolmeksi vuodeksi valittu tarpoja- ja samoajaohjelmiiin panostaminen sekä rahallisesti että tarjottavan toiminnan laadun parantaminen. Sudenpentu- ja seikkailijatoiminta, johon on panostettu viime vuosina, jatkuu entisellään.
Maarian Tähkien ongelmana on epätasainen ikärakenne, nuorimpia ikäkausia on jäsenistöstä eniten, tiettyjen vanhempien ikäkausien puuttuessa kokonaan. Eniten toiminnasta tippuu 12-15 vuotiaita, eli tarpojaikäisiä. Vanhempien ikäkausien puuttuessa lippukunnan johtajisto on pieni ja ylikuormitettu. Tämä taas johtaa haluttua huonompaan toimintaan varsinkin tarpoja- ja samoajaikäisille.
Tavoitteena on korjata ikärakennetta tarjoamalla laadukkaampaa toimintaa tarpojille ja samoajille, kasvattaa sitä kautta uusia johtajia lippukuntaan. Tämä yksinään ei riitä, vaan lippukunta pyrkii muuttumaan avoimemmaksi ja näkyvämmäksi omalla toiminta-alueellaan ja sitä kautta myös houkuttelevammaksi paikaksi tehdä vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten hyväksi. Toiminnan laadun parantamisen kautta houkutellaan myös partiosta kiinnostuneita 12 – 17 vuotiaita liittymään lippukuntaan, partion voi aloittaa milloin vain.