Reissumme ensimmäinen pysäkki oli Paattisten Sale, jossa kävimme ostamassa ruokaa (pääosin pekonia). Toinen pysäkki oli keskellä korpea, jossa meille annettiin tavarat sekä GPS-laite. Sitten Teemu ja Tomi lähtivät karkuun ja meidän piti itse selviytyä geokätkölle, mutta GPS:tä loppui paristot ja me olimme ihan hukassa keskellä metsää. Lopulta löysimme paikalle, kun olimme soittaneet Teemulle ja Tomille. Kätkö löytyi ja aloimme syödä. Söimme pastaa ja jauhelihaa. Lähdimme tallustamaan ja näimme matkalla kyykärmeen.
Soikeroisissa pidimme pienen tauon. Tauon jälkeen jatkoimme eteenpäin ja päädyimme Kiipeilijänkierrokselle, joka oli monttuinen ja kallioinen. Sieltä suuntasimme Pirunkirkolle, jossa pidimme tauon. Tauolla etsisimme geokätkön, joka oli kallion kolossa. Sieltä suuntasimme Luolakalliolle. Matkalla kiersimme pitkän kiertoreittin ja teimme kompassin vedestä, magneetista ja neulasta. Otimme suunnan kohti etelää ja päädyimme loppujen lopuksi Luolakalliolle. Perillä etsimme aluksi geokätköä, samalla kun Teemu ja Tomi hakivat teltat autosta. Kätkön löytämisen jälkeen aloimme syödä puoliraakaa pekonia ja makaronia. Joku lenkkeilijä juoksi ohi, mutta ei koskaan palannut. Ruokailun lopuksi Oskari ja Aleksi tiputtivat makaroni-pekoni yhdistelmän penkille.
Ruokailun jälkeen pystytimme teltat ja odotimme pimeää, mutta siinä kesti niin kauan, että päätimme mennä uudestaan syömään. Tällä kertaa pekonit eivät onneksi tippuneet maahan. Syömisen jälkeen menimme katsomaan tähtiä hetkeksi. Sen jälkeen menimme nukumaan. Aamulla heräsimme, söimme aamupalaa ja lähdimme kotia kohti.
~Ilvekset